Hyvinvointitoimiala
Hyvinvointiteollisuus ja -palvelut on merkittävä markkina ja kasvuala, joka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia uusille tuotteille ja palveluille. Alan toimintakenttä koostuu sosiaali- ja terveysalaan liittyvistä palveluista, tuotteista, tutkimuksesta ja koulutuksesta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat voidaan edelleen jakaa kolmeen tuottajatahoon: julkinen sektori, järjestöt ja yritykset.
Hyvinvointitoimiala maailmalla
Yli 25 % maailman nopeimmin kasvavista yrityksistä kuuluu hyvinvointisektorin toimialaan. Teollisuuden liikevaihdon kasvu vaihtelee hieman tuotekategoriasta riippuen ja kasvu on ollut keskimäärin noin 10 % vuodessa. Toimialan työpaikkojen kehitysennusteet ovat globaalisti erittäin myönteisiä. Alan suurimmat markkinat ovat USA:ssa (noin 40 %) ja Euroopassa (30 %) Japanin osuuden ollessa alan maailmanmarkkinoista noin 11 %. Euroopan markkinoista neljä suurinta maata Saksa, Ranska, UK ja Italia - muodostavat liki kolme neljäsosaa. Merkittävää on, että palveluiden osuus markkinoiden kokonaisarvosta on noin kolme neljäsosaa. Hyvinvointiteollisuuden merkittävimmät tuotemarkkinat löytyvät lääketieteellisen teknologian, itsenäisen suoriutumisen ja liikuntateknologian tuotteiden alueilta.
Hyvinvointitoimiala Suomessa
Hyvinvointialalla terveys- ja sosiaalipalvelua tuottavia yrityksiä toimi Suomessa vuonna 2004 noin 14 000 kpl ja ns. life science -yrityksiä (mm. lääke-, diagnostiikka- ja biomateriaaliyrityksiä) noin 120 kpl. Näiden lisäksi Suomessa toimii tuotteita ja palveluja kehittäviä yrityksiä lääketieteellisen teknologian, liikuntateknologian, itsenäisen suoriutumisen sekä informaatio- ja kommunikaatioteknologian alalla n. 350400 yritystä.
Hyvinvointitoimialan erityishaasteita
Hyvinvointialan erityishaasteita ovat:
- markkina vahvasti kansallisesti säädelty, globaali markkina sirpaleinen
- viranomaissääntelystä johtuen markkinoilletulon kynnys korkealla
- pieni yrityskoko
- pieni kotimarkkina
- veturiyritysten puute
- epäkypsä toimiala
- yritysten kasvuhaluttomuus ja matala tavoitetaso; markkinajohtajuuden tavoittelu
harvinaista
- globaalin liiketoimintaosaamisen ja kokemuksen puute
- start-up-vaiheen ja proof-of-concept-vaiheen rahoituksen puute
- riskirahoituksen puute, toimialalle orientoituneita pääomasijoittajia vähän.
Hyvinvointitoimialan trendejä
Hyvinvointitoimialan trendejä ovat mm.
- digitalisoituminen
- potilasarkistojen sähköistyminen
- kuluttajistuminen (consumerism) eli asiakkaiden aktiivisempi mukaantulo
palvelu-/hoitotapahtumaan
- ennaltaehkäisevä terveydenhuolto
- pitkäaikaissairauksien omahoito
- langattomuus.